Bokserin historia

”Vuosien varrelta meiltä ja muualta” -kirjasta

1st-sho1.gif

Rotumme historian juuret ulottuvat aina keskiajalle saakka, jolloin esiintyi bulldoggi- ja molossityyppisiä taistelukoiria bullenbeissereita, eli häränpurijoita. Bullenbeisserit olivat puolestaan vanhojen bärenbeissereiden (karhunpurijoiden) ja befelbeissereiden (puhvelinpurijoiden) jälkeläisiä. Keskiajalla tuotiin Englannista mannermaalle mastiffien ja englanninbulldoggien jälkeläisiä, joita käytettiin sekä karhujen että härkien pyydystämisessä härkä- ja koirataisteluissa. Vaikka nk. Brabantin bullenbeisseria eli pientä bullenbeisseria - bulldoggityyppistä, mutta bulldoggia kookkaampaa koiraa, joita oli jo 1700-luvulla - pidetään bokserin esi-isänä, alkaa rodun varsinainen historia kuitenkin siitä, jolloin rotua alettiin määrätietoisesti jalostamaan.

Bokserirodun synty

ancestors_015.jpgEnsimmäisen kerran sana ”Boxer” esiintyi kirjallisuudessa kuvaamassa vanhaa Bullenbeisser–koiraa. Vuonna 1879 ilmestyneessä kirjassaan ”Tierwelt” kirjan kirjoittaja Brehm jakaa doggirotuiset koirat seuraavalla tavalla:

1. Tanskalainen doggi

2. Saksalainen doggi

3. Bullenbeisser

4. Englantilainen doggi

5. Bulldoggi tai myös boxeri

 

 

 

Tunnetuin merkintä on kuitenkin peräisin vuodelta 1894 – dortmundilainen eläinaiheita maalaava kynologi Ludwig Beckmann kirjoittaa kirjassaan ”Geschichte und Beschreibung der Rassen des Hundes” (eli vapaasti suomennettuna: koirarotujen kehitys ja kuvaus).

”Saksalaiset bulldoggit: Saksan suurimmissa kaupungeissa tapaa usein suuren, hyvärakenteisen, nopealiikkeisen ja energisen bulldoggimuodon, jota yleisesti kutsutaan enimmäkseen boxeriksi. Näillä koirilla ei ole bulldoggien epäluotettavaa luonnetta. Väriltään ne ovat yleensä okrankeltaisia ja niillä on musta kuono, joskus ne ovat tiikerijuovikkaita. Olisi helppoa jalostaa niitä puhdasrotuisina ja olisi toivottavaa, että tätä tarkoitusta varten syntyisi pian oma yhdistys. Todennäköisesti nämä koirat ovat jo 20-luvulla usein Englannista Hannoveriin tuotujen englantilaisten bulldoggien jälkeläisiä, jotka ovat kehittyneet aikaa myöten aivan eri suuntaan, ilman että on tehty mitään rotupuhtaan jalostuksen hyväksi.”

Ensimmäinen rodun kantakirjoihin viety bokseri oli bokseriuros Mühlbauers Flocki. Flockin isä oli bulldoggi nimeltä Dr. Tonniesen’s Tom ja sen emä koira nimeltä Alt’s Scheckin. Saksan rekisteröintikirjat kertovat että tämä müncheniläisen Mühlbauerin omistama koira oli syntynyt Münchenissä 26.2.1895. Väriltään se on ollut raidallinen ja sillä on ollut valkoista naamassa, valkoinen läiskä selässä ja valkoinen kaulus. Flockin pentuesisar oli valkoinen narttu, jolla oli mustaa kirsun lisäksi vain silmäluomen reunoissa. Tästä nartusta Ch Blanka vom Angertor tuli rotumme ensimmäinen valio vuonna 1896.

meta_von_der_passage001.jpgCh Blanka vom Angertor oli kaikkien nykyaikaisten boksereiden kantaäidin Meta von der Passagen emä. Metan isä oli Piccolo vom Angertor. Se oli myös valkoinen, jolla oli raidallinen laikku. Kaikista 1800-luvun lopun rekisteröidyistä boksereista löytyy neljä koiraa, joihin katsotaan lähes kaikkien ensimmäisen sadan vuoden aikana syntyneiden boksereiden pohjautuvan. Kaksi narttua: Meta von der Passagen ja Mirzl sekä kaksi urosta: Flock-St. Salvator ja Wotan.

Vuonna 1895 Münchenin koiranäyttelyn jälkeen perustettiin myös oma rotuyhdistys nk. Münchenin bokseriklubi. Klubi alkoi pitää kirjaa boksereista ja kehittää uutta rotua. Yhdistyksen perustamisen ja koirien rekisteröinnin aloittamisen jälkeen laadittiin rodulle rotumääritelmä, joka vahvistettiin 1902.

Tuohon aikaan boksereiden ulkomuoto oli hyvin kaukana tämän päivän boksereille asetetusta ihannetyypistä. Päät olivat matalakalloisia ja doggimaisia. Niistä puuttui esim. tänä päivänä vaadittu eteenpäin työntyvä alaleuka. Silloisessa rotumääritelmässä sai alapurenta olla korkeintaan "muutamia millimetrejä". Lisäksi koko oli pienempi; ensimmäinen rotumääritelmä määrittää narttujen säkäkorkeuden vähintään 45 cm (nykyään 53 - 58 cm) ja urosten säkäkorkeuden korkeintaan 55 cm (nykyään 58 - 63 cm).

Bokserin väriksi ensimmäinen rotumääritelmä kertoo keltaisen ja tiikerijuovikkaan. Vuonna 1905 hyväksytyssä määritelmässä on vielä seuraava lisäys: ”Molempia värimuunnoksia tavataan vielä valkoisten merkkien kera, samoin valkoisia koiria, joissa perusvärin värisiä merkkejä. Muut värit eivät ole sallittuja.” Vasta vuonna 1926 Saksan bokseriyhdistys päätti poistaa rotumääritelmästä valkoisen värin. Syy tähän oli hyvin yksiselitteinen: valkoinen bokseri ei soveltunut värinsä takia poliisi- ja vartiokoiraksi, koska se näkyi liian pitkälle. Mustat bokserit kirjattiin myös samana vuonna ei toivotuksi väriksi, sillä uskottiin, että musta väri olisi tullut rotuun snautserilta.

Bokseri on aina ollut palveluskoira

suojeluharjoitteluavdom.jpgSaksan Bokseriyhdistyksen tavoitteena alkuajoista lähtien oli myös bokserin soveltuvuus suojelu- ja vartiointitehtäviin. Boksereita koulutettiin vartiokoiriksi rodun alkuajoista lähtien. Ensimmäisessä maailmansodassa boksereita toimi rintamapalveluksessa erityisesti Belgiassa. Sotaboksereiden tehtävänä oli vakoilijoiden ja salakuljettajien löytäminen ja vangitseminen. Vuonna 1921 Jenassa suoritti kaksi bokseria poliisikoirakokeen Saksan Palveluskoiraliiton puheenjohtajalle ratsumestari v. Stephanitzille. Tämän tapahtuman myötä bokseri tunnustettiin virallisesti työkoiraksi 22.9.1924.

Samana vuonna järjestettiin ensimmäiset Saksan Boksereiden mestaruuskilpailut. Ne olivat poliisikoirakokeet ja ne on siitä lähtien järjestetty vuosittain lukuun ottamatta sotavuosia 1939-1945. Nykyään koemuotona on saksalainen suojelukoirakoe. Koulutettujen boksereiden määrä nousi Saksassa 1930-luvulla myös siksi että vuonna 1934 tuli voimaan sääntö jossa voittajanäyttelyn Reichsieger-tittelin saattoi saavuttaa vain koira jolla on koulutustunnus. Myös toisessa maailmansodassa bokserit toimivat sotakoirina. Bokseriuros Mathias v. Westen pelasti sodan aikana 17 ihmishenkeä ja koira palkittiin 2. luokan Rautaristillä.

Saksa vaati jo vuonna 1948, että siitosyhdistelmissä ainakin toisella vanhemmalla on oltava koulutustunnus. Saksa on pyrkinyt alkuajoista lähtien ylläpitämään käyttökoiraominaisuuksia erilaisilla siitokseen soveltuvuustesteillä ja jalostustarkastuksilla.